1. elokuuta 2017

On se vaan niin hieno

Arbaleesia on viime aikoina ollut jotenkin vetelä. Mikään ei sitä huvittaisi ja sanan kokoaminen ajatteleminenkin saa rouvan laittamaan peruutusvaihteen päälle. Menin esteiden jälkeen tämän vuoksi pari lyhyempää ratsastusta, toisen niistä kangilla ja toisen hackamorella. Saatiin toiseen ratsastukseen vähän jännitystäkin kun taivas oli pikimusta ja ukkonen jyrisi salamoiden. Arbaleesia on niin kiva, kun se on aina niin rauhallinen eikä turhista hätäänny! Ehdittiin onneksi juuri siirtymään maneesin loppukäynneille kun taivas aukesi, Arbaleesia nimittäin vihaa sadetta.
Vähän tuo Arbaleesian velttous ja yleinen laiskuus pisti aivojani raksuttamaan. Ei siihen mitään syytä pitäisi olla – varusteet on kunnossa, liikunta monipuolista ja kroppakin huollettu. Onhan nyt toki ollut kuumaa, mutta Arbaleesia ei edes ole laitumella ja sillä on varjoisa rinnetarha. Ennemmin se on minä siellä selässä joka valitan kuumuutta.
Lennettiin sitten iskän kanssa Viron Kuressaareen viime torstaina päiväreissulle, joka kuitenkin venyi huonon lentosään vuoksi parin päivän mittaiseksi, joten Arbaleesialla oli tämän johdosta parin päivän vapaa. Tämä liikutusvapaa taisikin olla sitten se mitä Arbaleesia kaipasi, sillä se on ollut nyt todella kiva viimeiset päivät.
Nyt kun olen viime aikoina saanut taas pitkästä aikaa kuvia ratsastuksista, huomasin kuinka olen antanut Arbaleesian venähtää turhan pitkäksi. Selkään sitä muutosta ei samalla tavalla tunne, koska se tapahtuu salakavalasti hiljalleen. Tietysti on hyvä aina välillä vain rennosti puksutella, mutta kyllähän sitä on hyvä välillä vähän muistella menneitä ja vaatia taas sitä HeA-tason liikkumista paino kunnolla takaosalla. Ei saa liian helpolla päästää vanhaakaan rouvaa ;) Ihan vaan jo sen takia, että se näyttää niin törkeän mageelta ottaessaan vähän ilmaa kavioiden alle.
Toinen asia mihin olen kiinnittänyt huomiota on se, kuinka olen hieman pakoillut meille vaikeita asioita. On niin paljon kivempaa kiertää kenttää ympärinsä fiilistellen, kuin tarttua esimerkiksi sellaiseen ongelmaan kuin käynti. Arbaleesia on nimittäin viime aikoina varsinkin laukkojen välissä ollut turhan hätäinen ja ennakoiva käynnissä. Se on niin hirveän herkkä sille tuulelle päätyessään, että pieninkin muutos istunnassa merkitsee. Pitkin ohjin se rentoutuu heti, mutta tuntumalla se kuuntelee niin hirveän tarkkaan, että olen pulassa jos olen yhtäänkin jännittynyt tai edes ajattelen ravia/laukkaa.
Ymmärrettävästi ei ole tehnyt mieli tarttua härkää sarvista, kun ei oikein ole mitään syytä tehdä niin, paitsi yleisen kehityksen kannalta. Meillä ei ole samanlaista päämäärää treeneissä kuin ennen, silloin kun kisattiin ja kisoissa piti mennä hyvin. Hyvä puoli tässä on, ettei minulla oikeasti olekaan mitään syytä treenata niitä vaikeita ja ikäviä asioita kun ei tee mieli. Voidaan harjoitella niitä niinä päivinä kun oikeasti on fiilistä siihen. Tämä on yksi viiva lisää oivallusten luottelooni; on turha pakottaa kun ei ole fiilistä. Ratsastuksen kuuluu olla hauskaa irtiorttoa arjen murheista, ei uusien murheiden luomista ;)

24. heinäkuuta 2017

Hauskaa täytyy olla, muttei helppoa

Torstaina äiti hieroi hevosen jonka jälkeen hyppättiin esteitä. Arbaleesian ohjelmaan kuuluu esteet ehkä joka kolmas viikko, lähinnä mielenvirkistyksenä ja hauskanpitona. Pidän maksimi estekorkeutena 50cm sen nivelien takia ja Arbaleesialla menee kyllä joka kerta hermo, että taasko pitää tälläisiä maahankaivettuja muka hypätä. Se ei koskaan ole ollut hyvä hyppäämään kavaletteja, sillä se on niillä todella epätarkka jaloistaan. Heti kun estekorkeus on siinä 90cm, alkaa siltä löytyä jotain tekniikkaakin. Kaikista pahimpia on laukkapuomit; Arbaleesia ei oikein ymmärrä että niiden päältä laukataan, ei päälle.
Arbaleesia oli siitä kiva estehevonen, ettei se koskaan ottanut nokkiinsa ratsastajan mokista ja suoritti mukisematta vaikka ratsastustaitoni olivat melko olemattomat (nyt kun viisaampana miettii). Vauhtia sen sijaan löytyi niinä aikoina parinkin hevosen edestä ja jos kisoissa oli joku vähän erikoisempi este veti Arbaleesia melko varmasti ohi. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, että päätettiin keskittyä kouluratsastukseen..
Ratsastus ei tällä kertaa alkanut kovin lupaavasti, sillä Arbaleesia oli tuttuun tapaan vähän huolimaton eikä oikein tahdonnut kuunnella minua. Se teki taas sitä tuttua, eli tuli juureen vaikka pyysin hyppäämään kauempaa. En tiedä oliko mulla itselläni alussa vähän epävarmuutta, koska loppua kohden alkoi Arbaleesia luottamaan mun päätöksiin paremmin. Saatiinkin loppuun kiva kolmoissarja, jossa se hyppäsi mukisematta mielummin puolikkaan askeleen liian kaukaa kuin juuresta.
Vaikka välillä oli vähän hankalaa, niin mahtui mukaan myös onnistumisia. Yllätyin oikein, kuinka helppoa mun oli istua estesatulassa! Jalat pysyivät paikoillaan (flättäri auttaa tässä kun pääsee niin hyvin hepan ympärille) ja harjoitusravissakin kaikki ruumiinosat pysyivät täydessä kontrollissa. Odotin jo että heiluisin siellä kuin säkki perunoita näin pitkän tauon jälkeen. Jotain edistystä on siis tapahtunut! Arbaleesia oli myös kivan kevyt kädelle, tuo fullcheek toimii sillä todella hyvin esteillä.
Arbaleesia otti tosiaan vähän turhan paljon kontaktia esteiden kanssa ja sain kyllä tehdä töitä (toivoa parasta) ettei tultu liian juureen, mutta pitkän kavalettitauon jälkeen se oli ihan ymmärrettävää. Olin kuitenkin tyytyväinen lopun sarjaan, joten lopetettiin hyvillä mielin, mikä on tärkeintä. Ja ainahan se on hauskaa unohtaa kaikki kouluratsastukseen liittyvä ja vaan antaa hepan mennä! Eikä aina saa olla liian helppoa ;) Välillä pitää saada muistutusta siitä, ettei esteratsastajilla ole yhtään niin helppoa kuin miltä se TV:ssä näyttää.

17. heinäkuuta 2017

Kesähelteitä ja kyykäärmeitä

Olen nyt ratsastanut Arbaleesialla oikeastaan koko kesän. En ole kamalasti asunnossani Helsingissä viihtynyt, sillä siellä ei kesällä ole minulle mitään (muuta kuin remontoitavaa). Onhan Helsinki kiva kesäkaupunki ja niin, mutta ei kyllä mikään voita haisevia rypsipeltoja, sisälle tunkevia sammakoita, kyybongauksia ja liian kylmää järvivettä. No ei vaineskaan – puhdas ja raikas ilma, luonnon äänet ja tietysti tuo parin kilometrin päässä sijaitseva hevonen ovat mitä parhain syy viettää kesä landella.
Arbaleesia on tosiaan ollut todella mukava. Tietysti välillä (tamma kun tuo on) syntyy pieniä erimielisyyksiä, mutta kevään tauon jälkeen niitä on syntynyt huomattavasti vähemmän. Osaan nykyään olla vaatimatta liikaa ja mukautua hevosen mukaan. Jos Arbaleesian laukka tuntuu jonain päivänä ihan mahdottomalta, treenaan sen punkemisen sijaan ravia ja niin poispäin. Olen ehkä vihdoin ymmärtänyt, ettei Arbaleesia ole mikään nuori peipponen enää ja välillä täytyy mukautua sen päivän mukaan. Arbaleesia tykkää kävellä loppukäynnit vauhtia à la mummo rollaattorin kanssa ja maastossa löntystellä kunnes käännytään kotiinpäin, turha sitä on yrittää patistaa kun se ei mihinkään enää ole muuttumassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö me treenattaisi ihan kunnolla. Lähinnä sitä, että jos Arbaleesia ei tunnu niin hyvältä, niin en lähde pakottamaan.
Viikonloppuna me lähdettiin purjehtimaan, mutta ennen lähtöä sain äidin pitkästä aikaa kuvaamaan. Oli todella kuuma keskipäivä ja alla oli edelliseltä päivältä maastolaukkailua ja monen päivän treeniputki, joten päätin päästää Arbaleesian helpolla. En vaatinut mitään muuta kuin hyvää fiilistä selkään. Ei sillä väliä, että se kulki ajoittain liian matalana tai liian avoimena, sillä Arbaleesia nimittäin tuntui selkään ihan mahdottoman kivalta! Se liikkui alusta alkaen todella hyvin läpi selän ja liike oli tahdikasta ja pontevaa. Yleensä Arbaleesia tarvitsee hieman liikkumista alle, että se alkaa tuntumaan selkään siltä että se odottaa joka askeleella, mutta tällä kertaa se oli alusta alken kuin valmiiksi verrytelty.
Ravia me lähinnä puksuteltiin ympäri kenttää fiilistellen, välillä puomeja ylittäen. Jos Arbaleesialta haluaa laadultaan sitä parasta ravia, on sen pakko antaa mennä hieman matalempana. Ns siinä missä sen rakenne toimii parhaiten. On vaan todettava, ettei tuota Viron peltokasvattia ole luotu mihinkään GP-muotoon. Kun Arbaleesian antaa mennä välillä hieman matalempana ravissa, ottaa se tyytyväisenä paljon paremmin takajalat alleen. Etupainoisuutta en kuitenkaan milloinkaan hyväksy.
Vasen laukka oli hieman raskasta, joka on jännä koska yleensä oikea on se vaikeampi. Huomasi kuuman kesäpäivän alkavan verottaa jo puolen tunnin kentän kiertämisen jälkeen, joten otin nopeasti reippaasti etenevät laukat molempiin suuntiin.
Arbaleesian paras indikaattori treenin onnistumisesta on loppuravit. Jos se etenee niissä vielä läpi kropan, mutta hidastaa itsekseen aina välillä ikään kuin kysyen, että riittäiskö jo, niin treeni on onnistunut. Jos se juoksee, niin on se ollut sinä päivänä liian jännittynyt ja olen joutunut lopettamaan liian aikaisin ns. hyvään pätkään. Jos se venyttää pään samantien eteen-alas ikään kuin sanoen huh vihdoin loma, on heppa ollut rento ja työskennellyt hyvin läpi kropan. Jos se ei millään jaksaisi ravata on kyseessä ollut valmennus :D
Meille kuluu siis todella hyvää! Oon oppinu tällä hetkellä pitämään hyvän balanssin vakavien treenien ja leppoisempien päivien välillä ja Arbaleesia työskentelee oikein innoissaan. Kaivettiin jopa kaapin perältä kanget yksi päivä melkein vuoden tauon jälkeen ja rouva oli ihan kuin vanha tekijä. Kyllä kesällä on vaan niin paljon enemmän inspiraatiota hevostella kun ei tarvitse mennä pimeällä maneesissa joka kerta. Tosin nuo kyykäärmeet alkaa hiljalleen jo ärsyttämään, ollaan ratsastettu laitsoja kiertäessä jo kahden päältä! Arbaleesia kun ei edes huomaa niitä..