10. heinäkuuta 2014

KOULUKISAT @ V-NR

Oltiin tiistaina V-NR:n iltakisoissa Arbaleesian kanssa. Oli aika nostalgiset fiilikset, sillä viimeksi kun oltiin siellä, niin ne oli tosiaan vikat kisat kolmeen vuoteen. Taisin mennä silloin Helppo B:3 ja olin toinen. Katottiin silloin jo vähän kisasuorituksen aikana, että hepan takajalkojen liike oli jotenkin jäykkää ja outoa. Ja no siitä tää meiän sairastelukierre sitten lähti.

Tosiaan kahden aikaan lähdettiin tallille ja ajettiin noin tunti Tammisaareen. Äiti meni sillä taas C:n (en suostu menemään enään kisoihin jos äiti menee C) ja oli kolmas. Ykkönen ja kakkonen oli kyllä sellasia liitokavioita että huhhuh.
Hillutiin Arbaleesian kanssa joku tunti varjossa oottamassa mun luokkaa. Vähän oli sellanen apua-fiilis, viimeksi olin ratsastanut Arbaleesialla silloin Övergårdin kisoissa. Noh enköhän sitten 30min ennen verkkaan lähtöä huomannut, että olin jättänyt kaikki kisakamppeeni kotiin. Päällä shortsit ja toppi. Voi sitä facepalmin määrää. Lainasin lopulta äidin housuja (eka kerta eläessäni kun menin kokopaikoilla!) jotka oli pari kokoa liian isot, onneksi vyö pelasti. Ja sain meidän tutuilta jotka oli samoissa kisoissa lainaan kisatakin. Arvatkaa kuinka hauskaa oli mennä siellä +25 asteessa kisatakin kanssa :D
Arbaleesia tuntui kuitenkin tosi hyvältä, siis oikeasti törkeen hyvältä. Rata meni kaikinpuolin hyvin, ei mulla ole oikeastaan mitään negatiivista sanottavaa. Vähän se tuntui väsyneeltä, mutta A yritti kuitenkin parhaansa mukaan tsempata. Saatin laukka-käynti siirtymisestä 8!! Siis se kaikista vaikein asia meille ja siitä tulee 8, woah.
Olin vähän skeptinen tuloksien suhteen, sillä aina kun on hyvä fiilis niin prossat on jotain ihan muuta. Tällä kertaa prosentteja kertyi 66,200% ja sillä napsahti lopulta toinen sija (deja vu?) Tuomari oli paperiin kirjoittanut lähes jokaiseen raviohjelman kohtaan, että meno liian kiireistä, joka loppukommenteissa mainittuna 'verotti todella paljon pisteitä'. Pakko sanoa, että en tällä kertaa ole sitten yhtään samaa mieltä tuomarin kanssa. Mutta ei voi mitään, tuomari on sitä mieltä mitä on. Mutta mulla ei ole ikinä ollut niin hyvä fiilis radan jälkeen. 
Palkintojenjaossa tuomari vielä mainitsi, että oltaisiin 'voitettu ylivoimasesti' ellei raviohjelma olisi ollut niin kiireinen. Noh, mitäs sitä nyt sanois, mä olen 100% tyytyväinen meidän suoritukseen,  paras heppa taas! Ihan huikee fiilis kyllä tällä hetkellä.
Olen muuten ollut nyt töissä, ja olen vielä koko loppukesän, joten blogi saa nyt vähemmän huomiota. Tulen yleensä kasin-ysin aikaan illalla kotiin joten ei hirveästi ole aikaa koneella hillumiseen. Nyt nautitaan kesästä!

5 kommenttia:

  1. Arbaleesia on kyllä kunnon rusettihai! Ootte tosi hyvä pari, tsemppiä jatkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan tykki! :) ja kiitoksia superisti <3

      Poista
  2. Anonyymi10/7/14

    Onnea onnea, hienoa oli teidän meno :) Milloin kisaatte seuraavaksi? / Jessi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! (: ja valitettavast elokuun lopulle menee kun mä jään nyt yksin kotiin loppukesäks :/

      Poista