7. joulukuuta 2014

KyIF SEURAMESTARIT 2014

Otsikko jo hieman spoilasi, mutta tosiaan tänään kävästiin Wiknerillä seuramestaruuksissa.

Tää oli ensimmäinen koskaan kisaverkka missä laukkasin Arbaleesialla. Ollaan valmennuksissakin viime aikoina tehty laukkatyöskentelyä ennen ravia, joten kerta se ensimmäinenkin. Arbaleesia on muutenkin ollut niin energinen viime aikoina, että ehkä oli ihan hyvä saada energiaa purettua ja sitä kautta tasasempi suoritus. Verkassa tosiaan menin paljon siirtymisiä, avoa ja yleisesti hain rentoa olemusta.
Itse radalla Arbaleesia jännitti sitä takanurkkaa, kuten joka ikinen kerta. Luulisi että se nyt olisi siihen tottunut niiden vuosien aikana mitä se Wiknerillä asui, mutta ei. Nojaa, kyllä se siitä sitten hieman rauhottui, mutta niska jännittyi aina tuomarinpäätyä lähestyessä.
Rata oli hyvä. Lähdin jo alusta lähtien sellasella asenteella että nyt me tehdään se kisakauden paras rata. Ja aika lähelle me sellaista päästiin. Arbaleesia oli tasainen, ravin tahti oli hyvä ja laukka rullas. Varsinkin laukka-käynti siirtymiseen olin tyytyväinen, siinä kehitystä oli selkeästi tapahtunut eniten. Vasemmalle se ei oikein tahtonut taipua, ja sisäpohje ei välillä mennyt läpi, mutta muuten perushyvä Arbaleesia. Keskiravikin on parantunut huimasti tässä syksyn mittaan.
Radan jälkeen oli yksinkertaisesti hyvä fiilis. Prosentteja tuli lopulta 64,2% joka mielestäni vastasi todellisuutta. Starttasin tokana, ja olin siinä vaiheessa johdossa, joten jäätiin sitten odottomaan mahdollista palkintojenjakoa.
Ja niinhän siinä kävi, että minusta ja Arbaleesiasta tuli tämän vuoden KyiFin seuramestareita. Ihan mahtava kisakauden lopetus, en voisi tyytyväisempi olla! Ensi sunnuntaina palkitaan seuran joulujuhlassa sitten vielä seuramestarit erikseen, joten sitä odotellessa.

22 kommenttia:

  1. Vautsi, oikein paljon onnea! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä te! Kaikki kisakautenne sijoitukset ootte kyllä ansainneet! A on niin upea :)

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea. Upeelt näyttää kuvista katsottuna. (:

    VastaaPoista
  4. Onnea ihan superisti, tosi hienon näköistä menoa, kateeks käy :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia superisti, ootte kaikki nii ihania! <3

      Poista
  5. Hiiiimmuisesti onnea! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea mestaruudesta! Mahtava tuo ulkona otettu kuva, joulukuu Etelä-Suomessa, vihreä nurmi ja silleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää etelän talvi on vähän tällänen.... oli täällä yhessä vaiheessa luntaki! :D mut kiitti hei! :)

      Poista
  7. Jiihaa taas sitä vaan mentiin ja voitettiin! XD

    VastaaPoista
  8. No huhhuh, nyt on kyllä pommi!! :D Onnea! En kyllä yllättynyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vähä olin! Samassa luokassa kuitenkin oli hevonen joka tekee mm. sarjavaihdot joka toisella :D

      Poista
  9. Sain juuri päätökseen kaikkien ilmestyneiden postauksien lukemisen, ja päällimmäisenä tulee mieleen, että olet kehittynyt hirmuisesti niin ratsastajana kuin bloggaajanakin! (: Postauksista saa nykyään paljon enemmän irti kuin blogin alkuaikoina. Jos toiveen saa esittää, niin näkisin mieluummin enemmän videoita kuin kuvia, varsinkin valmennuksista ja kisaradoista.

    Onnea vielä voitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow mikä kommentti, kiitos! Videota löytyy itseasiassa tästäkin kisaradasta, mutta en sitä jaksanut käydä läpi vielä, kattoo jos julkasen lähipäivinä :) videoita tosiaan on tässä blogissa aika harvoin sillä niiden muokkaaminen on vaan niin kamalan tylsää ja työlästä :d voisin yrittää parantua tuon asian suhteen nyt tulevana vuonna ja pyrkiä saamaan vaikka joka toiselta valmennukselta videota :)

      Poista
  10. Onnea vielä tätäkin kautta ! :) Te teette kyllä aina niin tasasta rataa et ihan kateeks käy... !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Haha jep, Arbaleesia on tollanen tasanen puksuttaja :DD

      Poista
  11. Vau hienosti meni!

    VastaaPoista