9. syyskuuta 2015

MISSÄ SE KULTAINEN KESKITIE


Sunnuntaina kävästiin siis Wiknerillä KyIFin aluekisoissa. Saatiin tästä reissusta jopa jotain kivaa irtikin, mutta siitä lisää postauksen lopussa.

Arbaleesia oli ollut ihan super pari edellistä päivää. Se kantoi itsensä todella hyvin ja liikkui yksinkertaisesti todella kivasti. Tämän perusteella päätin mennä lyhyen verkan, en halunnut turhaan väsyttää sitä kun se on ollut niin hyvä.
Arbaleesian pelasta mut täältä ilme.
Noh, se nyt ei nähtävästi ollut ehkä se paras idea. Arbaleesia pelkäsi verkassa ollutta Hipposportin mainoslakanaa, ja verkka oli sen takia vähän jännittynyt. Olisi pitänyt tämän takia mennä pidempi verkka ja ratsastaa sen kunnolla läpi, mutta harkintakykyni petti ja ajattelin säästellä Arbaleesia rataa varten. Radalle mentiin kuitenkin loppujen lopuksi ihan hyvillä fiiliksillä.
Itse rata oli taas vähän alisuorittamista. Arbaleesia syttyy yleensä radalla ja pistää parastaan, mutta jotenkin Wiknerillä se ei ikinä vaan toimi. En tiedä onko se tuo outo pohja, vaiko se että se on asunut puolet elämästään siellä eikä vieraan paikan etua ollut. Viime kisoissa ongelmana oli liian matala muoto, tällä kertaa liian avoin. Ehkä ensi kisoissa löydetään se kultainen keskitie? Eniten harmitti se, että kaikki mikä kotona on sujunut niin hyvin meni ihan sörsseliksi kisoissa. Arbaleesia oli nähtävästi liian ujo esittämään sen vasta löydettyjä lisäyksiä :D
Radassa oli kuitenkin todella hyviä pätkiä. Molemmat pohkeenväistöt oli hyvät, sekä alku- ja loppuhalkaisijat. Vapaasta käynnistä saatiin 7, joka oli vielä kertoimella kaksi!! Toi lämmitti mun mieltä eniten, koska yleensä ollaan saatu siitä 5.5 ja kommentiksi 'jännittynyt selkä' tai jotain muuta vastaavaa, mutta tällä kertaa sitä kehuttiin rennoksi.
Mikä mua eniten jäi ihmetyttämään, oli tuomareiden suuri pistero. Toinen tuomari antoi 56% ja toinen 61%. Viiden prosentin ero on aika järkyttävä, varsinkin kun taidettiin olla luokan ainoita tälläisellä erolla. Toinen tuomari antoi pelkkää 6 ja siitä ylöspäin, kun toinen antoi vain pari edes kutosella alkavaa. Mutta mitäpäs asialle teet.. Just kun viime kisojen jälkeen pääsin sanomaan, että aluekisoissa sentään kahden tuomarin ansiosta tietää menikö oikeasti huonosti vai ei.
Noh lähdettiin sitten kotiin hämmentynein fiiliksin etsimään ensi viikonlopuksi jotain kisoja. Ehdin jo ilmottautumaan vanhan tallimme Granåsan kisoihin, kunnes äiti soittaa että miltä kuulostaisi aluejoukkuepaikka.
Long story short, tällä näkymin ollaan siis menossa aluejoukkuemestaruuksiin KyIFin joukkueessa. Mitään suurta menestystä ei odoteta, sillä kisaan mm. valmentajaani vastaan :D

2 kommenttia:

  1. Kysyitkö mistä piste-ero johtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kysyny, mutta näkemyseroistahan se. Toinen tuomari tuijotti pelkkää hevosen muotoa ja peräänantoa kommenttien perusteella, eikä pitänyt avoimemmasta muodosta. Kun toinen taisi miettiä enemmän kokonaisuutta..

      Poista