23. toukokuuta 2017

Cityraveja Helsingissä ja kavaletteja Kirkkonummella

Oliko joku muukin viikonloppuna Hevoset Kaivarissa-tapahtumassa? Mä olin ja oli kyllä ihan huippu! Todella hyvin järjestetty tapahtuma ja siis ne ravit! Kun lisäsi jännitykseen huiman 2e vedonlyöntipanoksen niin oli kyllä tunnelma huipussaan ja kannustushuudot raikuu vieläkin korvissa. Vaikka hävittiinkin raveissa, niin tienattiin rahat sitten esteGP:ssä takaisin Ehnroothin ylivoimaisella voitolla. Kyllähän tuolla pieni innostus iski lähteä kesällä Turkuun turnajaisia katsomaan ja Vermoon Kuninkuusraveihin ;) Sitten tietysti Hangon Sea Horse Week ja kappas kesä onkin täynnä heppatapahtumia, vaikka innostuksen piti olla laantumassa.
Noh siitä sen verran ja sitten muihin kuulumisiin. Arbaleesiahan kärsii tällä hetkellä loukkaantumisesta takapään lihaksistossa, eikä siis liiku ihan niin hyvin kuin pitäisi. Tämän lähinnä huomaa siinä, että ravissa takajalat ei tahdo tulla kunnolla alle. Se kyllä liikkuu puhtaasti, mutta kokoaminen ei selkeästi ole mukavaa, joten ollaan todellakin otettu rennosti. Paljon maastokävelyä, pitkin ohjin ravailua eteen-alas ja hevosen määrämällä tahdilla.
Ennen tätä ehdittiin kuitenkin mennä pitkästä aikaa kavaletteja, josta postauksen kuvatkin ovat. Arbaleesia hyppäsi todella kivasti ja pidinkin ratsastuksen tämän johdosta lyhyenä. Turhaa ottaa toistoja, kun kaikki vaan sujuu. Askeleet osui kohdalleen, puomeja ei tippunut yhtäkään ja rouva veti vain kerran tempun pää pilviin ja menox.
Varsinkin ylemmälle punaiselle miniokserille Arbaleesia tuli todella kivasti. Väli oli edellisen ponin jäljiltä hieman lyhyt, eikä se viidellä mennyt mitenkään järkevästi, joten päätin ottaa haasteen ja mennä sen neljällä. Sain siis oikeasti ratsastaa eteen esteiden välissä ja Arbaleesia niin symppiksenä aina loikkasi tuon okserin yli superkeskittyneenä ja innoissaan. Yleensä Arbaleesia yrittäisi väkisten änkeä sinne sen viimeisen puolikkaan ennen estettä, mutta tällä kertaa se venytti oikein kauniisti vähän kauempaan.
Suhteutetut ovat aina olleet meille hankalia, kun askeleet ei vaan koskaan tahdo osua oikein (kouluratsastaja esteillä..). Tällä kertaa jotenkin ihmeen kaupalla onnistuin joka kerta säätäämään tien kaarevuutta niin, että oli askelia sitten neljä tai viisi, niin paikka oli täydellinen! Eikä haitannut vaikka hyppy saattoi jäädä vinoksi, yli päästiin tyylillä ja hauskaa oli. Siinä oli semmosta ponimaista tekemisen meininkiä.
Loukkaantumisesta huolimatta meille kuuluu hyvää. Eipä tarvitse ottaa paineita siitä, että pitäisi tehdä jotain järkevää ratsastaessa, kun hevosen ehdoilla mentäessä ratsastus on maastoilua ja rentoa hölköttelyä. Olen aina ollut kilpailuhenkinen ihminen ja ratsastuskin on aina ollut mulle vähän sellaista suorittamista, treenattiin sitten kisoja varten tai ei. Pakko saada se ulkolapa mukaan, pakko harjoitella kokoamista jne. Hyvä oli sitä että menestyi. Olen nyt vihdoin päässyt tälläisestä ajattelutavasta eroon ja osaan oikeasti nauttia vaan siitä hevosen seurasta ja sen tuomasta ilosta. Kai minä olen vihdoin ymmärtänyt tämän harrastuksen pohjimmaisen ilon; itse hevosen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti