Ratsastusloma

Nyt kun kesä on vihdoin koittanut ainakin jossain muodossa, olen viettänyt oikeastaan enemmän aikaa Kirkkonummella kuin Helsingissä. Tämähän tarkoittaa kauniin luonnon; puron solinan, lintujen laulun ja heinänuhan lisäksi myös paljon hevostelua!

Olen koko talven ratsastanut keskimäärin ehkä kerran viikossa. Nyt menen oikeastaan sen saman vanhan about kolme kertaa viikossa. Ei me edelleenkään mitenkään kovin vakavasti treenata, mutta olen ratsastuskertojen lisääntyessä saanut vähän takaisin motivaatiota kiinnittää tarkemmin huomiota niihin pieniin asioihin. Kuten siihen, että kevennän enemmän oikealle istuinluulleni ja Arbaleesia ei aina tukeudu molempiin ohjiin tasaisesti. Ainahan mä olen ollut kovin tarkka siitä, että istun suorassa yms, mutta sellaiset vaikeammin korjattavat asiat ovat talven aikana jääneet vähän vähemmälle huomiolle. Samalla olen vähän muuttanut prioriteettejä etuosan kanssa, nykyään pidän tärkeämpänä, että Arbaleesia menee etuosa ja niska ylhäällä, vaikka muoto olisi vähän avoimempi. Kaikkea ei voi saada heti nyt. Vaihtelen myös muotoa ratsastuksen aikana enemmän kuin ennen, eli onhan tässä kehitystäkin tapahtunut tauko-talven aikana.

Lauantaina menin melko kevyesti kuumuudeen ja seisovan ilman takia. Jatkoin samaa linjaa mitä koko viikon, eli laukanvaihtoja. Arbaleesia on edistynyt niissä taas yhden askeleen ja nyt se vaihtaa jo täysin käskystä (hop sanan saattelemana) eikä lähde kaasuttelemaan vaihdon jälkeen. Eihän ne edelleenkään ole joka kerta puhtaita, takaosa tulee usein puolikkaan askeleen jäljessä. Sen olen tosin todennut, että Arbaleesia vaihtaa paremmin, kun nousen vaihtaessa hitusen ylös satulasta, antaen hevoselle tilaa. Ei ehkä ihan ideaalia, mutta mikä toimii, toimii ;) Eihän me näitä koulukisoihin treenata, vaan ihan omaksi huviksi.

Laukkatyöskentely on siis vienyt suuren osan treeneistämme. Arbaleesian laukka on vaan niin kivaa, että motivaatiota ravin kehittämiseen täytyy oikeasti välillä etsiä. Vaikka sanoinkin, että treenataan nyt jo askel puskailusta ylöspäin en vielä ole päässyt ihan siihen pisteeseen, että haluaisin takertua tuohon työmaahan. Arbaleesian ravi on toki letkeen energistä ja hyvätahtista, mutta sen kokoaminen... Se on rouvalle rakenteen (ja pääkopan) puolesta niin työlästä, että ratsastaja joutuu todellakin hiki hatussa työskentelemään siellä selässä. Ja tälläisinä kauniina ja kuumina kesäpäivinä keksin paljon kivempaakin tekemistä :D

Yksi viimeaikainen oivallus on Kyran klinikan antimia. Vaikka jäntevä yläkroppa pitää ratsastajan paikoillaan, ei ranne koskaan saa olla jäykkä. Jotenkin hassua, koska ei sitä ajattelisi ensimmäisenä että ranne vaikuttaa kamalasti mihinkään. Eihän mun ranne jousta ja veny myödätessä kuin kuminauha. Miten ranteen edes voi rentouttaa/jäykistää? Kuitenkin kummasti kun ajattelee rentoa rannetta, saa juuri sen ja samalla kevyen ohjastuntuman kuin itsestään. Olen tämän oivalluksen myötä vihdoin saanut ohjastuntumaan vakautta ja keveyttä. Arbaleesia kun tykkää helposti jäädä asteen liian vahvalle tuntumalle. On se jännä kuinka tämmöiset pienet ja kummalliset asiat voivat tehdä suuria muutoksia.

Kaivarin tapahtumat vol. 2 - Air Show

Perjantaina päästin sekä purjehtimaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna, että katsomaan ehkä vuoden upeinta showta. Upea sää, eturivin paikat, skumppaa ja mansikoita hyvässä seurassa sekä tietysti itse show - mitä sitä nyt muuta kaipaisi päivältään.

Ilmailu on aina ollut lähellä sydäntäni, sillä perheemme on harrastanut lentämistä monen sukupolven ajan. Olikin ihana nähdä, kuinka lentokoneet selkeästi kiinnostivat muutakin kansaa, sillä olihan paikalla 100 000 ihmistä. Kyllähän lähes jokaisessa asuu se pieni lapsi joka innostuu hävittäjän nähdessään ja sen äänen kuullessaan.

Oli kerrassaan upeaa nähdä finskin uusi A350 vetämässä matalaliitoa suoraan veneemme yläpuolella, DC-3 ja pienemmät temppukoneet, Hornetit ja muut hävittäjät bassoisine lentomeluineen, jota en kyllä meluksi kutsuisi, sillä se herättää aina lähinnä innostusta. Kuitenkin kaikista upeimman shown veti brittien Red Arrows, joista koko tapahtuma oikeastaan oli lähtenytkin liikkelle. Brittien Royal Air Forcen Acrobatic Team lähestyi alunperin Suomen Ilmailuliittoa, että hei tultaisko teidän maan 100v synttäreiden kunniaksi vetämään pikkuinen show. Siitä sitten Ilmailumuseo nappasi kopin ja lähti järjestämään tälläistä koko vuoden suurinta yleisötapahtumaa. Törkeän hyvin he siinä onnistuivatkin.

Red Arrows päätyikin vetämään semmoisen shown, että oksat pois. Aivan hullua katsottavaa kun yhdeksän konetta veti taitolentoa ja mitä upeimpia liikkeitä parhaimmillaan alle 2m päässä toisistaan (kuvitelkaa, hevonen on keskimäärin 2,4m pitkä!). Ei ne hävittäjätkään hirveästi hävinneet, 1400km/h vauhdissa muodostelmassa lentäminen metrin päässä toisistaa ei mahda helppoa sekään olla. Viimeinen lentonäytös olikin Suomen oma Midnight Hawks, joka aloitti esityksensä upeasti Finlandian tahtiin. Kyllä siinä vähän meinasi jo herkistyä, niin upea tapahtuma oli ollut.

Kaikista ihaninta oli kuitenkin se, että ollaan saatu kuukauden sisään nyt kaksi aivan mahtavaa yleisötapahtumaa Helsingin ytimessä. Sekä ratsastus, että ilmailu ovat molemmat sellaisia lajeja, ettei tavallinen tallaaja niihin helposti pääse tutustumaan, varsinkaan näin kaiken keskipisteessä. Molempien lajien ystävänä on upeeta seurata, kuinka lajeja tuodaan suuren yleisön tietoisuuteen ja nähtäväksi. Lisää tälläisiä upeita tapahtumia kiitos!